Hyppää sisältöön

Kesäduuni 2022

14.01.2022

Kiinteistöhuollon kesätyöpaikat

Yli 16-vuotiaat hoi, tykkäisitkö tehdä töitä ulkona? Mikäli olet ahkera, reipas ja omatoiminen työskentely onnistuu, hae meille kesäduuniin!

Tarjoamme kesätöitä kiinteistöjemme ulkoalueiden huollossa kahdella eri ajanjaksolla kesällä 2022. Työhön kuuluu mm. nurmialueiden hoitoa, pensaiden leikkuuta, kasvien istutusta sekä piha-alueiden huoltoa. Nämä kesäduunit toteutuvat varmuudella myös koronavirustilanteesta huolimatta ja tarvittavat varotoimenpiteet huomioiden. Kiinteistömme sijaitsevat eri puolilla Tamperetta, joten oman auton tai mopon käyttömahdollisuus on plussaa.

Kesätyöjaksot ovat 23.5.–23.6. sekä 11.7.–5.8.2022. Palkkaamme yhteensä 12 työntekijää, kuusi kummallekin ajanjaksolle. Mainitse hakemuksessasi, kumpana ajanjaksona haluaisit työskennellä.

Täytä hakemuslomake alla olevasta linkistä. Ole nopea, sillä hakemuksia käsitellään jo hakuaikana. Haku päättyy 28.2.2022, ja valinnat tehdään maaliskuun ensimmäisen viikon aikana.

Kesäduunihaku

Pirkan Opiskelija-asunnot Oy – POAS on mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa. Sitoudumme tarjoamaan kesätyöntekijöillemme mukavan kesätyökokemuksen ja hyvän ponnahduslaudan työelämään.

Kesätyö asiakaspalvelussa

Myös asiakas- ja vuokraustiimiimme haetaan kesätyöntekijää. Etsimme kiinteistösihteeriä ajalle 1.4.-30.9.2022. Kiinteistösihteerin työtehtävässä käsittelet hakemuksia, teet asuntotarjouksia ja vuokrasopimuksia sekä palvelet asiakkaita toimistolla, puhelimessa ja sähköisesti. Sinulta onnistuu asiakaspalvelu myös englanniksi. Tarjoamme kilpailukykyisen palkkauksen, monipuolisen kokemuksen työskentelystä asuntojen vuokrauksen parissa ja mukavat työkaverit. Säännöllinen työaika on arkisin klo 8-16, käytössämme on liukuva työaika. Tarjoamme myös lounasedun.

Haku toteutetaan yhteistyössä Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalveluiden kanssa. Lähetäthän hakemuksesi pian, kuitenkin viimeistään 15.2.2022. Hakemuksia käsitellään jo hakuaikana.

Hae kiinteistösihteeriksi