Varaudumme koronavirukseen

Päivitetty: 25.8.2020

POAS seuraa viranomaisten ohjeistusta ja tiedotusta koronavirusepidemiaa koskien, ja pyrimme omalta osaltamme ehkäisemään viruksen leviämistä sekä huolehtimaan niin asukkaidemme kuin henkilökunnankin terveydestä.

Varautumissuunnitelmaamme päivitetään tarvittaessa tilanteen edetessä sekä viranomaisten antaman ohjeistuksen mukaisesti. Pahoittelemme tilanteesta mahdollisesti aiheutuvaa vaivaa. Toivomme asiakkailtamme ymmärrystä ja muistutamme, että tässä tilanteessa on erityisen tärkeää noudattaa yleisiä viranomaisten antamia ohjeita. Pidetään huolta toisistamme ja pysytään terveenä!

Tähän tiedotteeseen on kerätty kaikki tilanteen aiheuttavat muutokset toiminnassamme.

Asiakaspalvelu:

  • Palvelemme puhelimitse ja sähköpostitse normaalisti toimistomme aukioloaikojen puitteissa. Palvelussamme saattaa esiintyä ajoittain viivettä/ruuhkaa.
  • Toimisto palvelee toistaiseksi vain välttämättömissä asioissa, kuten avainten noudoissa ja palautuksissa. Toimistossa asiointia varten tulee varata aika etukäteen ottamalla yhteyttä toimistolle.

Yhteystiedot:
toimisto@poas.fi
040 668 6008

Muistathan, että asumiseen liittyvät asiat voi hoitaa myös sähköisesti:

poas.fi/sahkoinen-asiointi/

asukassivusto.poas.fi

Asukassivusto palvelee myös asunnonhakijoita, sillä voit muokata ja uusia hakemuksesi tekemällä tunnuksen järjestelmään.

Huolto:

  • Kiireellisissä huoltoa tai korjausta vaativissa tapauksissa ota pikimmiten yhteyttä suoraan oman asuntokohteesi huoltoyhtiöön! Kiireettömissä tapauksissa tee ilmoitus normaalisti sähköisellä vikailmoituslomakkeella. Suosittelemme harkitsemaan, voisiko asiasi odottaa poikkeustilanteen päättymistä.
  • Ilmoitathan vikailmoitusta tehdessäsi “Tarkempi kuvaus” -kohdassa määrätystä karanteenista tai muista tekijöistä, jotka voivat vaikuttaa koronaviruksen ehkäisemiseen tai varautumistoimenpiteisiimme.
  • Kiireelliset ja välttämättömät toimenpiteet suoritetaan normaaliin tapaan ensi tilassa! Muiden toimenpiteiden suorittaminen voi siirtyä tilanteen mukaan myöhempään ajankohtaan. Voit seurata vikailmoituksesi käsittelyä ja tilanteen etenemistä asukassivustolla: asukassivusto.poas.fi
  • Fyysisten kontaktien minimoimiseksi vältetään asuntokäyntejä. Mikäli tilanne edellyttää asuntokäyntiä, asukkaan kanssa pyritään sopimaan ajankohta, jolloin asukas ei ole paikalla. Poismuuttavien asukkaiden asunnoissa tehtävät ennakkotarkastukset suoritetaan asukaskontakteja välttäen ja hygienia-asiat huomioiden.


Asuntokohteissa:

  • Asuntokohteiden kerhohuoneet ja kuntosali ovat toistaiseksi asukkaiden varattavissa ja käytettävissä normaalisti. Yhteisten tilojen käyttäjien tulee kiinnittää erityistä huomiota tilojen siivoukseen. Siivouksen laiminlyönnistä voi seurata tilan käyttökielto.
  • Asukastoimikunnat voivat järjestää kokoontumisia ja tapahtumia yleisiä viranomaisten antamia ohjeita, määräyksiä ja suosituksia noudattaen.
  • Asukkaiden yleiset saunavuorot perutaan toistaiseksi. Yksityisiä saunavuoroja sekä pyykkituvan koneita voi ainakin toistaiseksi varata normaalisti Kodinportaali-varausjärjestelmän kautta.
  • Kiinnitäthän erityistä huomiota käsihygieniaan ja turvaväleihin liikkuessasi yleisissä tiloissa.


Lisätietoa: